17.11.2016

Kotona










Metsähän oli mun mieli,
kauvas kaupungin melusta,
honkien ikihumuhun,
ikikorven katvehesen.
Tahdoin mä taloni tehdä
alle kuusen kukkalatvan,
kuulla kuusien humua,
sinipiian pillin ääntä,
sinikeijujen kemuja,
sinikansan karkeloita.



-Eino Leino-





10.5.2016

Aamueteinen



Pitkä hiljaisuus täällä kertonee siitä, että joutenolo on ollut vähäistä viime aikoina.




26.2.2016

Aamulla





Tänä aamuna join kahvia yksin keittiössä, sytytin kynttilän ja katselin nousevan auringon kauneutta.
Äidin sydän ajatteli tytärtä, joka loman alkajaisiksi pakkasi laukkunsa ja lähti siipiään koittamaan leirille. 







19.2.2016

Yksinkertaisesti hyvää








Uunituore sämpylä voilla ja kylmä maito. 
Niin usein tehty ja niin maistuva aina ja kaikille.
Kodin tuoksua ja perusarkea.
Tavallista ja hyvää.


22.1.2016

Talo Kalaxin talvi



On ollut niin lunta, kuin pakkasta. On saatu tuntumaa, miten talo toimii todellisilla paukkupakkasilla. Meillä on ollut lämmin tupa, vaikka uunia ei ole päivittäin lämmitetty. Siitä on niin tyytyväinen mieli. Ainoa viileämpi kohta on kuistin vanhojen ulko-ovien edessä, ovet tarvitsevat vielä lisätiivistystä, mutta se on pieni juttu. :)